tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

61

istun bussin 61 takapenkillä
edessäni mies joka kuvittelee
parantavansa minun kautta
maailman. niin kaikki haluavat

kunnes takapenkillä pitkään istuksittuani
en uskonut enää mihinkään.

en mieheen en maailmaan.
kuristin hänet
miehen punaiseen mauttomaan
huiviin.
turhan, elottoman ruumiin,

sidoin bussin siniseen istuimeen.

siihen se jäi, naama roikkuen

kun astui keskiovesta aurinkoon

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

lauta-aita

puutarha on aidattu
valkoinen pystylautainen.
pienen portin kahva on patarautaa
käärmeenpäästä on kulunut kaksihaarainen
kieli lyhyeksi tyngäksi
oion usein tuon puutarhan poikki
en ole koskaan tavannut ketään
tai löytänyt toista
porttia

raitiovaunu

raitiovaunu nimeltä brandö ajaa
ohitseni
puinen ja kirjaimet pronssia
laiha mies veivaa kampea ja kilke
ja kalke kuuluu kauas
mustahattuinen nainen katsoo
kauemmas
minun pitäisi pestä hihaton
t-paitani

perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

alas

menen alas satamaan
jonne aurinko, laivat, naiset ja polttoaine
ovat varastoitu
ei mitään
vain lupaus
Nausikaalle

3 kerros

kun kukaan ei
siedä valoa
ainakaan tähän aikaan
yöstä
niin katselen valoja
jotka tulevat ikkunani
alta
kuin lasten buu-leikeissä
fikkari naaman alla

tähän pimeään huoneeseen
jossa pienet vihreät ja punaiset valot
vilkkuvat
kertovat kuinka
olen yössä mukana pellolla
charlie peen kanssa, bukka ween keikalla

ja me molemmat toivomme
että voisimme kätellä
häntä, oikein perusteellisesti
sydämellisesti

ulvomme tämän talon
korttelin
tämän kaupungin
kansan
näiden ihmisten
nurkilla

eteenpäin, raiteille, veturiin
mutta mikään ei auta
kusettaa
ja kumous pitää pysäyttää
kunnes hannes
on saanut kustua

hälytysajoneuvot

kesäyön halki hälytysajoneuvot
kiiltävät ja rappukäytävän
punainen veri on
vain pisaroita
kesäyön lämmössä virkapuku
on kuuma

mä vaan haluun sanoo

et kyl vittu toi
jätkä on
paska, maailma, mua ette
vie vittu
toi mies se on täys
vittu paska

tuu saatana niin
lataan vittu
mua ette vie

naista et retuuta
vitun kyttä
se kävi mun päälle

oota, anna

anna mä otan ton bissen mukaan

maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

punainen tumppi

tupakantumppi pyörii tuulessa
sinne tänne sisäpihalla
Vallilassa
kuin tyhjä hylsy
ilman helinää mykässä
sotafilmissä

kellastuneen, hauraan filtsun
ympärillä punaisten huulten
voimakas ote
tuulikaan ei sitä taltuttanut
hyvästit olivat lyhyet

niin usein rakkaudessa on

sunnuntaina, huhtikuuta 27, 2008

vapaaehtoinen

niinkuin demokratia on
fuulaa myös
vapaus
siispä ilmoittaudun
vapaaehtoiseen orjuuteen
olisi joku joka
ajattelisi minua
pitäisi minut elossa
omistajana, alistajana
piiskaisi
kunhan kutsuisi minua
orjakseen
ei alaiseksi, kumppaniksi
toveriksi
palkannauttijaksi
runkkariksi, pelleksi

tänne palaan

kuin janoinen kaivolle
krapulainen panolle
väsynyt kotiin
palaan virkistävän
sokean Willien luo
rait
nobodys fault but mine!

hän ymmärtää mistä syyllisyydessä
on kyse
kuinka sininen on kaunis väri
joka kuuluu
kaikille

tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

psalm 99

du måste lova att säga som det är!


thåström

just

olet just niinkuin
on sanottu just
kuten pienenä jo ajattelin
kauniit piirteet
sileä iho, pehmeä ääni
luja tahto
just
niinkuin pitääkin

nyt vain pelastamaan
minut - lapseni oletkin jo vienyt -
mellunmäki, suomi koko
maailma
tee tahtosi, näytä toteen
pelasta
paranna, ota tykösi

palkitse hyvät, piiskaa
pahat, jos niitä on
tee vihreys pysäytä
rappio
pelasta, ole
just niinkuin
silloin pienenä

1+1+2+2+?

yks plus yks on
jotain sen kun vielä ymmärtäis
sanotaan niinkun asiat on
lupaa se
yksinkertainen on helppoa
moninkertainen vaikeaa
niinkö se menee
sanotaan niin
se on
joku tuli alas ja
halus pelastaa ja viedä
ylös
oliks se just niin
vaiko ei lapset
ovat viattomia
syntiin kasvetaan
voiko se niin
olla kaks plus
kaks
on
jotain jota en
koskaan halua
tietää

zu ma ala

jumala on lomalla
sinisten enkeleiden kanssa
Rivieralla
virkamiehet asioivat ja hoitavat tilauksia
ne myöhästyvät
tai ainakin saavat uudet osoitteet

bulevardit ja temppelit rakennetaankin vääriin
kaupunkeihin
uima-altaaseen hukkuu basisti
jolla ei pitänyt olla kuin
sanomisen vimma

tue kun en jaksa
tue kun valun elämää
ja ensiapu rientää osoitteeseen
joka on minua kalliimpi

istun tässä ja nokin kaikkea
mitä laiksi sanottiin

pyyhin kaiken mitä vääräksi
uskottiin
olen yksinkertainen
moninkertaisessa maailmassa
kuuntelen
sireenin punaista laulua
keuhkovikaista harmoonia
kauniissa kuolleessa
kaupungissa

lauantaina, huhtikuuta 12, 2008

1

sain yhden mahdollisuuden?
anteeksi
tuhkatkaa
minne vaan
juokaa, paritelkaa
missä vaan
soittakaa ehdottomasti
tätä rakastan eniten
mitä vaan
kunhan se menee nuotilleen
tai sitten
dylania

soolo

Hese on mies
luotettava
hynysen kanssa jossain
baarissa
ryyppäävät, tekstittävät

Kotkasta jossa on laivoja
runoilijoita, huoria
niinkuin jokaisessa
kaupungissa
missä mie
olen käynyt

paskalla

kaikki mitä luulin sanovani
oikein katosi
salasanan mukana
ja jouduin paskalle
no takaisin palattuani
jäi vain laulu
huuliharppu
ja hyvä mieli

perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

ei !

oisko miun pitäny kuitenkin
kirjoittaa
pötköttää kaakeleilla,
mitä täh sano jotain?
aja meidän parkkikselle
joni vois soittaa tähän akustisella jotain nättiä
siel on aina tilaa jos tarviit kokkista
tai symppistä

siis mitääh?

ihankujokuoiskysynyjotain,

saatana jos joskus ottaa ja vetää kunnolla niin miksi heti joku vitun salasana menee johonkin talven ja syksyn väliseen märkään peittoon jota mieli ei halua koskea
se on niin painava, retku jossa
nappulat hyppii silmille
ne ei seuraa ajatusta
pingviini on vaikea kirjoittaa eikä se rimmaa
se on kävelevä pölkky

samin kerrostalo tai hyde parkin concerto
ei vaan
nyt minä maalaan kerroksia, apinoita mielestäni, poistan
ja niiku deletoin, spreijaan
tägitän
tiedän
hukkunut basisti
suomi eurooppa
jaava
plim pliim plim
koko maa, ilma ja taivaan
pilvet

uimaaltaassa he ovat kaikki

kylmillä kaakeleilla

tiistaina, maaliskuuta 25, 2008

linna

linnan herra ja rouva syövät, juovat
naivat ja ovat kylmissään, heidän
paska on valunut vuosia pitkin linnan
muureja, korkealta virran kallioille

vastarannalla paskahousut
lämmittelevät piruntulilla
ihmettelevät virran viemää
ja muurien korkeutta

pelkäävät pimeää
kopinaa tervatuilla
lankuilla

outoja punaisia valoja
ääniä

keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

hiomo puron yllä

paljon pölyä tyhjässä hallissa rikottujen lasiaisten takana pystyyn ruostuneet kurjet siivet nurkkaan pinottuina olihan se yhtä räpiköintiä viimeiset ajat yskittääkin eikä mereltä tule enää laivoja kuitenkin
lattian ali virtaa puro