kuuset

olin kirjoittamassa Jeesukselle huolestani

sadusta, tytöstä jolla on gaelinkielinen nimi

mutta luostarissa ei ole langattomia verkkoja

olisin kertonut huolestani

kuulin kilvoituksesta kuinka se on kovaa

itseyrittämistä.

Filokaliassa riittää minulle ei tarvitse

pohtia kuin sisältöä, matkamiestä

saan sulkea sen heti

kun minulle tulee nälkä

Vladimir puhui juuri

kuten asiaansa uskovan pitääkin

tunteella, nauraen, suoraan silmiin siinä

apostolien viitat hipoivat alkukirkon kalkittuja seiniä,

Roomaa kohtasi tuho, Bysantti loisti kuin kirkas tähti

duduk ja harput soittivat kauan soivia säveliä

ja ihmiset eivät edelleenkään sietäneet

toisiaan. minä kuuntelen Nick Cavea

kuinka ihmiset ovat no good

päivän aikana hämähäkki oli kutonut seittinsä

eväsleipieni ja gideonkirjan välille.

tahtoisin tehdä linnunpesän luostarin hiekkatiellä

mutta pelkään itkukohtausta kuin suvivirren laulamista

no good

vanha, mustaan viittaan kietoutunut runoilija lohdutti minua

sanomatta sanaakaan

sama mies joka antoi miulle filokaliansa

”lue tuo, siinä on aina jotain uutta”

mene rauhassa

matkamiehen ristille on vain kaksi kilsaa

menen mutta pienet purot sulkevat tieni

vesi solisee ja äänitän sen mieleeni

pitkospuut ovat lahonneet

käki on merkannut reviirinsä

sillä on korsi kurkussa

rentukat ovat kauniit keltaiset

voinapit hämärässä

saunassa puhuttiin korruptiosta ja huumeista

sain jalluryypyn entiseltä kytältä hän on myrkky

hän ei usko enää mihinkään.

minä en ole kiroillut kahteen päivään

tuomari Nurmio soittaa tuubaa. kova luu.

sade on vain vispomista

kuusikujalla on neljäkymmentäyksi kuusta ja yksi koivu

niiden liitto on ikuinen.

hietikolla etana syö lieroa.

jossain syvällä

maan alla

kohisee Iso Virta.