olin kirjoittamassa Jeesukselle huolestani
sadusta, tytöstä jolla on gaelinkielinen nimi
mutta luostarissa ei ole langattomia verkkoja
olisin kertonut huolestani
kuulin kilvoituksesta kuinka se on kovaa
itseyrittämistä.
Filokaliassa riittää minulle ei tarvitse
pohtia kuin sisältöä, matkamiestä
saan sulkea sen heti
kun minulle tulee nälkä
Vladimir puhui juuri
kuten asiaansa uskovan pitääkin
tunteella, nauraen, suoraan silmiin siinä
apostolien viitat hipoivat alkukirkon kalkittuja seiniä,
Roomaa kohtasi tuho, Bysantti loisti kuin kirkas tähti
duduk ja harput soittivat kauan soivia säveliä
ja ihmiset eivät edelleenkään sietäneet
toisiaan. minä kuuntelen Nick Cavea
kuinka ihmiset ovat no good
päivän aikana hämähäkki oli kutonut seittinsä
eväsleipieni ja gideonkirjan välille.
tahtoisin tehdä linnunpesän luostarin hiekkatiellä
mutta pelkään itkukohtausta kuin suvivirren laulamista
no good
vanha, mustaan viittaan kietoutunut runoilija lohdutti minua
sanomatta sanaakaan
sama mies joka antoi miulle filokaliansa
”lue tuo, siinä on aina jotain uutta”
mene rauhassa
matkamiehen ristille on vain kaksi kilsaa
menen mutta pienet purot sulkevat tieni
vesi solisee ja äänitän sen mieleeni
pitkospuut ovat lahonneet
käki on merkannut reviirinsä
sillä on korsi kurkussa
rentukat ovat kauniit keltaiset
voinapit hämärässä
saunassa puhuttiin korruptiosta ja huumeista
sain jalluryypyn entiseltä kytältä hän on myrkky
hän ei usko enää mihinkään.
minä en ole kiroillut kahteen päivään
tuomari Nurmio soittaa tuubaa. kova luu.
sade on vain vispomista
kuusikujalla on neljäkymmentäyksi kuusta ja yksi koivu
niiden liitto on ikuinen.
hietikolla etana syö lieroa.
jossain syvällä
maan alla
kohisee Iso Virta.